Sixteen-year-old Sarah must solve a labyrinth to rescue her baby brother when he is taken by the Goblin King. Seems easy, but the labyrinth is moving and chancing, with traps and creatures. Good and bad of course. This movie is heart warming and witty. I’d like to have all the things I found in my pinterest ideas.
I usually already have, or would like to have everything my ideas are from.
Kuusitoistavuotiaan Sarahin on ratkaistava labyrintti pelastaakseen veljensä, kun Goblin King kidnappaa hänet. Vaikuttaa helpolta, mutta labyrintti liikkuu ja muuttuu, ja siellä ansoja ja olentoja. Hyviä ja pahoja tietenkin. Tämä elokuva on sydäntä lämmittävä ja nokkela. Haluaisin saada kaikki Pinterest-ideoistani löytämäni asiat.
Minulla on yleensä jo, tai haluaisin saada kaiken, mistä ideani ovat.
Linkit ovat Amazonin affiliate linkkejä ja voin saada pientä korvausta ostoista. Links are Amazon assoviate links.
Life is living art blog gives tons of information for all seekers. The writer has written books of the topics that interest me. I think there are more new information now coming as increasing light and accelerating knowledge is now gaining more and more ground all over the world.
Tämän kirjan ja itse IOK:n mukaan yritän antaa anteeksi kaikelle ja kaikille heti, tai ainakin mahdollisimman pian, ja näkemään veljeni täydellisinä.
Ultran kirja-arviointi
Rakkaus ei ole unohtanut ketään
Gary R. Renard
256 s.
Kustantaja Taivaankaari Oy, 2013
29 e
Kirja on jatkoa kirjailijan aikaisempiin kirjoihin ”Maailmankaikkeus katoaa” ja ”Kuolematon todellisuutesi”. Nämä kirjat ovat mainioita oppaita auttamaan ihmisiä ymmärtämään 1400-sivuista ”Ihmeiden oppikurssia”, sillä varsin monille se ei ilman näitä opaskirjoja avaudu. Minullakin se oli kirjahyllyssä kuusi vuotta ”odottamassa” Renardin esiinmarssia.
Tietonsa Renard on saanut kahdelta ylösnousseelta mestarilta, jotka tätäkin kirjaa varten aineellistuivat toistuvasti hänen olohuoneeseensa ja jotka kertovat olleensa Jeesuksen opetuslapsista Tuomas ja Taddeus. Tällä seikalla ei ole varsinaista merkitystä, vaan olennaista on kirjojen asiasisältö.
Heti kirjan alkulehdillä selvitetään kansantajuisesti eroavaisuus siihen, mitä henkiset kirjat ovat opettaneet viime vuosikymmenien aikana. Niissä kerrotaan sielun vähitellen kehittyvän satojen elämien aikana kohti täydellisyyttä, jotta se olisi kelvollinen palaamaan Taivaaseen. Ihmeiden oppikurssin ja Renardin kirjojen johtoajatuksena on luomistapahtuma ja ykseys. Jumala loi Poikansa laajentamalla Itseään täydellisesti Itsensä kaltaiseksi. Pojalla on siten sama luomisvoima ja ikuisesti muuttumaton ja täydellinen rakkaus, varmuus, ilo ja onni. Olemme siis todellisuudessa koko ajan olleet täydellisiä ja yhtä Isän kanssa, kuten Jeesus aikanaan kertoi.
Koska Jumala tiedostaa vain täydellisyyden, Hänellä ei ole mitään tekemistä sen kurjuuden, julmuuden ja muiden tapahtumien kanssa, mitä täällä näyttää tapahtuvan. Hän kyllä tiedostaa, että Hänen rakas Poikansa uneksii, kun tämä ei kommunikoi Luojansa kanssa, mutta Jumala ei tiedä, millaista unta Poika näkee. Mieleen pesiytynyt ego saa meidät pitämään todellisena kaiken sen, mitä maailmassa näyttää tapahtuvan, mutta se kaikki on vain meidän mielemme heijastamaa epätodellista harhaa kuten yöllinen uni. Veljen arvosteleminen ja tuomitseminen tarkoittaa samalla tämän syyllistämistä. Ihminen heijastaa oman syyllisyytensä veljeensä. Millaisena näet veljesi, sellainen olet itse.
Miljardit kehot ovat egon vahvimpia valtteja saada mieli uskomaan, että hän on keho ja että hän on eronnut Jumalasta. Uskomus Jumalasta eroamiseen on aiheuttanut alitajuntaan valtavasti pelkoa ja syyllisyyttä, jotka saadaan poistetuksi jatkuvan todellisen anteeksiannon avulla. Myös eläimillä on mieli, sillä mikään keho ei voi toimia ilman mielen antamia ärsykkeitä ja ohjeita.
Olemme egon uskotteleman karman lain alaisia siihen saakka, kunnes olemme pystyneet vapautumaan egon vaikutuksesta. Egon vaikutusmahdollisuus loppuu, kun antaudumme yksinomaan Pyhän Hengen ohjaukseen. Silloin kykenemme toistuvasti toteuttamaan anteeksiantoa, joka tarkoittaa sitä, että emme arvostele ja tuomitse veljeämme, vaan näemme hänet samana Jumalana kuin itsekin olemme. Silloin myös ymmärrämme kaikki mielen näkemät tapahtumat epätodellisena mielen harhana. Keskeistä on ehdoton luottamus Pyhän Hengen ohjaukseen.
Julkisen esiintymisensä aikana Jeesus ei enää pitänyt itseään kehona. Hän ymmärsi olevansa viaton ja täydellisesti yhtä Jumalan kanssa ja ettei hän ollut koskaan eronnutkaan Luojastaan. Viaton mieli ei voi kärsiä. Niinpä Jeesus ei tuntenut mitään kipua, kun naulat lyötiin hänen ranteensa läpi ja kun sotilas siitä suuttuneena survaisi keihään hänen kylkeensä.
Vaikka keho ei olekaan todellinen, kirjassa suositellaan silti pitämään huolta kehon hyvinvoinnista, kunnes mielemme on lopullisesti eheytynyt ja vapautunut egosta. Lukuisista kirjan vinkeistä mainittakoon nauru, joka on parasta lääkettä. Kiinnostava on se, kuinka Gary Renard oli ennen nukahtamistaan laittanut parantamisvaihteen päälle keskittyen pitkään vaivanneeseen selkäkipuun, minkä sen jälkeen Pyhä Henki oli usean yön aikana hoitanut hänen selkänsä kuntoon. Tämä mielen hoitotapa soveltuu myös kroonisiin vaivoihin. Taddeus kertoo myös, kuinka hän viimeisen elämänsä aikana auttoi masennuspotilaita mielenharjoittamismenetelmän avulla lopettamaan kaikkien niiden kurjien ajatusten vatvominen, joita he muihin ja itseensä kohdistivat.
Ilmaston rajut muutokset ja luonnonmullistukset tulevat edelleen lisääntymään, mutta mikään ei ole kiveen kirjoitettu. Jos ihmiskunta laajassa mitassa muuttaa mielensä ja rupeaa toteuttamaan anteeksiantoa, se olennaisesti lieventäisi kielteisiä näkymiä. World Trade Centerin ja Pentagonin iskut eivät olleet Al-Qaidan tai Osama bin Ladenin tekemiä, vaan tekijöinä olivat ne tahot, joita monet fyysikot ja insinöörit ovat pitäneet tekijöinä. Talojen luhistumisia eivät aiheuttaneet kauko-ohjattujen lentokoneiden törmäykset vaan talojen alakerroksiin etukäteen asetetut räjähteet.
Tämä kirja on oiva opas avaamaan totuudenetsijän ymmärryksen Ihmeiden oppikurssin ajatusmaailmaan. Kyseessä on täydellinen mielenmuutos aikaisemmin opittuun. Jos näet televisiosta kammottavan uutisen tsunamin tai maanjäristyksen aiheuttamista tuhoista, huono olosi johtuu siitä, että tarkastelet tilannetta egon näkökulmasta. Silloin sinun tulisi ajatella Pyhää Henkeä mielessäsi. Kun ajattelet Pyhän Hengen tavoin, kykenet muistamaan, että näkemäsi tragedia on vain silmänkääntötemppu, jonka avulla sinut yritetään saada näkemään uhrit kehoina eikä henkenä ja ajattelemaan itsekin olevasi keho eikä henki.
”Jumala on pelkkää Rakkautta ja siksi myös sinä olet Rakkaus. Kaikki on yhtä Taivaassa eikä Rakkaus ole unohtanut ketään.”
Vesa Vuorinen
KUSTANTAJAN ESITTELY:
Arten ja Pursah, Gary Renardin rakkaat mestariopettajat palaavat tässä upeassa kolmannessa kirjassa opettamaan meille lisää Ihmeiden oppikurssiin pohjaavaa anteeksiannon taitoa.
Mikäli todella haluat jouduttaa matkaasi takaisin kotiin ja muistaa, kuka todellisuudessa olet, Garyn kirjat ja Artenin sekä Pursahin opetukset ovat sinulle kultaakin kalliimpia.
Oletko valmis muuttamaan ajattelutapaasi niin, että sinun on mahdollisuus tehdä mielessäsi täyskäännös ja muistaa jälleen se tosiseikka, ettei Rakkaus todella ole unohtanut ketään?
Tässä tuhti tietopaketti Rinnakkaiset maailmankaikkeudet , Emily Baumbach, PDF tiedostona, olkaa hyvät.
Tuo kirja oli sen verran ohut että skannasin sen kokonaan. Jostain syystä toisellakin yrittämällä kävi niin, että pari sivua – tarkalleen sivut 18-19 sekä 20-21 – tuli kahdesti peräkkän tähän tiedostoon.
“Initiaatio viittaa alkuun. Yleensä termiä käytetään kun yhteisöön liitetään eli initioidaan uusi henkilö, ja tälle määrätään oma asema yhteisössä. Tällaiseen liittyy läheisesti siirtymäriitti. Initiaatio voi tarkoittaa myös vihkiytymistä jollekin tiedolle tai salaisuutena pidetylle asialle. Initiaation kohdehenkilöstä käytetään nimitystä initiaatti.
Initiaatti voi tarkoittaa myös yksilöä, joka pyrkii tietoisesti itsekehitykseen. Initiaation voi ajatella tällöin tarkoittavan, että yksilö itse vahvistaa omaa asemaansa tai itsetuntemustaan.”
Initiaatiota edeltää tai siihen johtaa usein suuri ahdistus, trauma, koettelemus joka on suunniteltu juuri tätä initiaatiota varten, suuri/a menetys/ksiä, läheisen kuolema, suuri muutos kuten avioero, ensimmäisen lapsen syntymä, jokin sairaus tai jopa oma kuolema, josta palaa takaisin tähän elämään uusin silmin. Häpeä, viha, pelot jne. puhdistetaan. Anteeksianto avaa uuden tien.
Kun ajattelet valoa joka täyttää sinut, samalla se poistaa varjot samalla tavalla kuin jos vesilasiin jossa on likaista vettä kaadetaan puhdasta vettä, se täyttyy puhtaalla vedellä ja likainen valuu pois.
Jos on hyvin pimeällä alueella ja menee vielä syvemmälle, vielä enemmän negatiivisuuteen ja pelkoon, niin vastavuoroisesti ns. kuminauha efekti tuo sinut vielä kauemmas valoon ja iloon ja rakkauteen! Mitä kauemmas venyy sinne toiseen ääripäähän, sitä kauemmas toiseen voi ‘lentää’ kun lopulta päästää irti, antautuu.
Minulla on tapana jostain kumman syystä lukea samaan aikaan useampaa kirjaa. Esimerkiksi syödessäni saatan lukea jotain viihdyttävää kirjaa, ja muuten enemmän tietoa sisältävää kirjaa tai jotain henkistä julkaisua. No nyt minulla on kaksi romaania luvussa. Yön kirkas tähti jossa on Keatsin 100 viimeisintä kirjettä, sekä
Hänen varjonsa tarina, Audrey Niffenegger, joka on kummitustarina joka ei pelota mutta kiehtoo. Kirjailija on kirjoittanut (eilen satuin lukemaan takaliepeestä…) myös Aikamatkustajan vaimo romaanin, josta tehdyn samannimisen elokuvan olen nähnyt, ja se oli tosi hyvä elokuva. Tämän Hänen varjonsa tarina on hyvä ja kiinnostava kirja, Niffenegger kirjoittaa hyvin ja saa pidettyä kiinnostuksen yllä hyvällä moniulotteisella tarinalla, henkilöhahmoilla ja useammalla kysymyksellä joihin haluaa vastauksen.
Yön kirkas tähti taas on mielenkiintoinen historiallisesti, ja sen tosielämän (traagisenkin) romanssin vuoksi. Keats vuodattaa kaunista kirjoitusta rakkaalleen kun ei voi olla hänen kanssaan, ja kirjoittaa läheisilleen ja ystävilleen myös mielenkiintoisesti. Kirjan kansikuva on kaunis ja katsoin itse kirjan kantta myös ja ihastuin siihen, sillä siihen oli painettu pieniä tähtiä elegantisti.
John Keats’ and Fanny Brawne’s love was so intence and tragic.
“The noble Heart that harbors virtuous thought,
And is with Child of glorious great intent,
Can never rest, until it forth have brought
Th’ eternal Brood of Glory excellent – ”
“Is there another Life? Shall I awake and find all this a dream? There must be we cannot be created for this sort of suffering.” -Fanny Brawne
LETTERS FROM JOHN TO FANNY:
To Fanny Brawne, 11 October 1819
College Street –
My sweet Girl,
I am living to day in yesterday: I was in a complete fa[s]cination all day. I feel myself at your mercy. Write me ever so few lines and tell you [for me] you will never for ever be less kind to me than yesterday – You dazzled me – There is nothing in the world so bright and delicate – When Brown came out with that seemingly true story again[ s]t me last night, I felt it would be death to me if you had ever believed it – though against anyone else I could muster up my obstinacy – Before I knew Brown could disprove it I was for the moment miserable. When shall we pass a day alone? I have had a thousand kisses, for which with my whole soul I thank love – but if you should deny me the thousand and first – ‘t would put me to the proof how great a misery I could live through. If you should ever carry your threat yesterday into execution – believe me ‘t is not my pride, my vanity or any petty passion would torment me – really ‘t would hurt my – heart – I could not bear it – I have seen Mrs Dilke this morning – she says she will come with me any fine day-
Ever yours
John Keats
Ah hertè mine!
To Fanny Brawne, 13 October 1819
25 College Street
My dearest Girl,
This moment I have set myself to copy some verses out fair. I cannot proceed with any degree of content. I must write you a line or two and see if that will assist in dismissing you from my Mind for ever so short a time. Upon my Soul I can think of nothing else – The time is passed when I had power to advise and warn you again[s]t the unpromising morning of my Life – My love has made me selfish. I cannot exist without you – I am forgetful of every thing but seeing you again – my Life seems to stop there – I see no further. You have absorb’d me. I have a sensation at the present moment as though I was dissolving – I should be exquisitely miserable without the hope of soon seeing you. I should be afraid to separate myself far from you. My sweet Fanny, will your heart never change? My love, will it? I have no limit now to my love – You note came in just here – I cannot be happier away from you – ‘T is richer than an Argosy of Pearles. Do not threat me even in jest. I have been astonished that Men could die Martyrs for religion – I have shudder’d at it – I shudder no more – I could be martyr’d for my Religion – Love is my religion – I could die for that – I could die for you. My Creed is Love and you are its only tenet – You have ravish’d me away by a Power I cannot resist: and yet I could resist till I saw you; and even since I have seen you I have endeavoured often “to reason against the reasons of my Love.” I can do that no more – the pain would be too great – My Love is selfish – I cannot breathe without you.
Yours for ever
John Keats
February (?) 1820
My sweet love, I shall wait patiently till tomorrow before I see you, and in the mean time, if there is any need of such a thing, assure you by your Beauty, that whenever I have at any time written on a certain unpleasant subject, it has been with your welfare impress’d upon my mind. How hurt I should have been had you ever acceded to what is, notwithstanding, very reasonable! How much the more do I love you from the general result! In my present state of Health I feel too much separated from you and could almost speak to you in the words of Lorenzo’s Ghost to Isabella
Your Beauty grows upon me and I feel
A greater love through all my essence steal.
My greatest torment since I have known you has been the fear of you being a little inclined to the Cressid; but that suspicion I dismiss utterly and remain happy in the surety of your Love, which I assure you is as much a wonder to me as a delight. Send me the words “Good night” to put under my pillow.
Dearest Fanny,
Your affectionate
J.K
John Keats’ poems and sonnets:
A Thing Of Beauty
A thing of beauty is a joy for ever:
Its loveliness increases; it will never
Pass into nothingness; but still will keep
A bower quiet for us, and a sleep
Full of sweet dreams, and health, and quiet breathing.
Therefore, on every morrow, are we wreathing
A flowery band to bind us to the earth,
Spite of despondence, of the inhuman dearth
Of noble natures, of the gloomy days,
Of all the unhealthy and o’er-darkened ways
Made for our searching: yes, in spite of all,
Some shape of beauty moves away the pall
From our dark spirits. Such the sun, the moon,
Trees old, and young, sprouting a shady boon
For simple sheep; and such are daffodils
With the green world they live in; and clear rills
That for themselves a cooling covert make
‘Gainst the hot season; the mid-forest brake,
Rich with a sprinkling of fair musk-rose blooms:
And such too is the grandeur of the dooms
We have imagined for the mighty dead;
All lovely tales that we have heard or read:
An endless fountain of immortal drink,
Pouring unto us from the heaven’s brink.
Nor do we merely feel these essences
For one short hour; no, even as the trees
That whisper round a temple become soon
Dear as the temple’s self, so does the moon,
The passion poesy, glories infinite,
Haunt us till they become a cheering light
Unto our souls, and bound to us so fast
That, whether there be shine or gloom o’ercast,
They always must be with us, or we die.
Therefore, ’tis with full happiness that I
Will trace the story of Endymion.
The very music of the name has gone
Into my being, and each pleasant scene
Is growing fresh before me as the green
Of our own valleys: so I will begin
Now while I cannot hear the city’s din;
Now while the early budders are just new,
And run in mazes of the youngest hue
About old forests; while the willow trails
Its delicate amber; and the dairy pails
Bring home increase of milk. And, as the year
Grows lush in juicy stalks, I’ll smoothly steer
My little boat, for many quiet hours,
With streams that deepen freshly into bowers.
Many and many a verse I hope to write,
Before the daisies, vermeil rimmed and white,
Hide in deep herbage; and ere yet the bees
Hum about globes of clover and sweet peas,
I must be near the middle of my story.
O may no wintry season, bare and hoary,
See it half finished: but let Autumn bold,
With universal tinge of sober gold,
Be all about me when I make an end!
And now at once, adventuresome, I send
My herald thought into a wilderness:
There let its trumpet blow, and quickly dress
My uncertain path with green, that I may speed
Easily onward, thorough flowers and weed.
John Keats
Bright Star
Bright star, would I were stedfast as thou art–
Not in lone splendour hung aloft the night
And watching, with eternal lids apart,
Like nature’s patient, sleepless Eremite,
The moving waters at their priestlike task
Of pure ablution round earth’s human shores,
Or gazing on the new soft-fallen mask
Of snow upon the mountains and the moors–
No–yet still stedfast, still unchangeable,
Pillow’d upon my fair love’s ripening breast,
To feel for ever its soft fall and swell,
Awake for ever in a sweet unrest,
Still, still to hear her tender-taken breath,
And so live ever–or else swoon to death.
John Keats
Fragment. Welcome Joy, And Welcome Sorrow
‘Under the flag
Of each his faction, they to battle bring
Their embryo atoms.’ ~ Milton.
Welcome joy, and welcome sorrow,
Lethe’s weed and Hermes’ feather;
Come to-day, and come to-morrow,
I do love you both together!
I love to mark sad faces in fair weather;
And hear a merry laugh amid the thunder;
Fair and foul I love together.
Meadows sweet where flames are under,
And a giggle at a wonder;
Visage sage at pantomine;
Funeral, and steeple-chime;
Infant playing with a skull;
Morning fair, and shipwreck’d hull;
Nightshade with the woodbine kissing;
Serpents in red roses hissing;
Cleopatra regal-dress’d
With the aspic at her breast;
Dancing music, music sad,
Both together, sane and mad;
Muses bright and muses pale;
Sombre Saturn, Momus hale;–
Laugh and sigh, and laugh again;
Oh the sweetness of the pain!
Muses bright, and muses pale,
Bare your faces of the veil;
Let me see; and let me write
Of the day, and of the night –
Both together: – let me slake
All my thirst for sweet heart-ache!
Let my bower be of yew,
Interwreath’d with myrtles new;
Pines and lime-trees full in bloom,
And my couch a low grass-tomb.
John Keats
Ode To A Nightingale
My heart aches, and a drowsy numbness pains
My sense, as though of hemlock I had drunk,
Or emptied some dull opiate to the drains
One minute past, and Lethe-wards had sunk:
‘Tis not through envy of thy happy lot,
But being too happy in thy happiness,—
That thou, light-winged Dryad of the trees,
In some melodious plot
Of beechen green, and shadows numberless,
Singest of summer in full-throated ease.
O for a draught of vintage, that hath been
Cooled a long age in the deep-delved earth,
Tasting of Flora and the country green,
Dance, and Provencal song, and sun-burnt mirth!
O for a beaker full of the warm South,
Full of the true, the blushful Hippocrene,
With beaded bubbles winking at the brim,
And purple-stained mouth;
That I might drink, and leave the world unseen,
And with thee fade away into the forest dim:
Fade far away, dissolve, and quite forget
What thou among the leaves hast never known,
The weariness, the fever, and the fret
Here, where men sit and hear each other groan;
Where palsy shakes a few, sad, last gray hairs,
Where youth grows pale, and spectre-thin, and dies;
Where but to think is to be full of sorrow
And leaden-eyed despairs;
Where beauty cannot keep her lustrous eyes,
Or new love pine at them beyond tomorrow.
Away! away! for I will fly to thee,
Not charioted by Bacchus and his pards,
But on the viewless wings of Poesy,
Though the dull brain perplexes and retards:
Already with thee! tender is the night,
And haply the Queen-Moon is on her throne,
Clustered around by all her starry fays;
But here there is no light,
Save what from heaven is with the breezes blown
Through verdurous glooms and winding mossy ways.
I cannot see what flowers are at my feet,
Nor what soft incense hangs upon the boughs,
But, in embalmed darkness, guess each sweet
Wherewith the seasonable month endows
The grass, the thicket, and the fruit-tree wild;
White hawthorn, and the pastoral eglantine;
Fast-fading violets covered up in leaves;
And mid-May’s eldest child,
The coming musk-rose, full of dewy wine,
The murmurous haunt of flies on summer eves.
Darkling I listen; and for many a time
I have been half in love with easeful Death,
Called him soft names in many a mused rhyme,
To take into the air my quiet breath;
Now more than ever seems it rich to die,
To cease upon the midnight with no pain,
While thou art pouring forth thy soul abroad
In such an ecstasy!
Still wouldst thou sing, and I have ears in vain—
To thy high requiem become a sod
Thou wast not born for death, immortal Bird!
No hungry generations tread thee down;
The voice I hear this passing night was heard
In ancient days by emperor and clown:
Perhaps the self-same song that found a path
Through the sad heart of Ruth, when, sick for home,
She stood in tears amid the alien corn;
The same that oft-times hath
Charmed magic casements, opening on the foam
Of perilous seas, in faery lands forlorn.
Forlorn! the very word is like a bell
To toll me back from thee to my sole self!
Adieu! the fancy cannot cheat so well
As she is famed to do, deceiving elf.
Adieu! adieu! thy plaintive anthem fades
Past the near meadows, over the still stream,
Up the hill-side; and now ’tis buried deep
In the next valley-glades:
Was it a vision, or a waking dream?
Fled is that music:—do I wake or sleep?
John Keats
Sonnet II. To ******
Had I a man’s fair form, then might my sighs
Be echoed swiftly through that ivory shell
Thine ear, and find thy gentle heart; so well
Would passion arm me for the enterprize:
But ah! I am no knight whose foeman dies;
No cuirass glistens on my bosom’s swell;
I am no happy shepherd of the dell
Whose lips have trembled with a maiden’s eyes.
Yet must I doat upon thee,–call thee sweet,
Sweeter by far than Hybla’s honied roses
When steep’d in dew rich to intoxication.
Ah! I will taste that dew, for me ’tis meet,
And when the moon her pallid face discloses,
I’ll gather some by spells, and incantation.
John Keats
Song. I Had A Dove
I had a dove, and the sweet dove died;
And I have thought it died of grieving:
O, what could it grieve for? its feet were tied
With a single thread of my own hand’s weaving;
Sweet little red feet, why should you die–
Why should you leave me, sweet bird, why?
You lived alone in the forest tree,
Why, pretty thing! would you not live with me?
I kiss’d you oft and gave you white peas;
Why not live sweetly, as in the green trees?
John Keats
Sonnet: Oh! How I Love, On A Fair Summer’s Eve
Oh! how I love, on a fair summer’s eve,
When streams of light pour down the golden west,
And on the balmy zephyrs tranquil rest
The silver clouds, far — far away to leave
All meaner thoughts, and take a sweet reprieve
From little cares; to find, with easy quest,
A fragrant wild, with Nature’s beauty drest,
And there into delight my soul deceive.
There warm my breast with patriotic lore,
Musing on Milton’s fate — on Sydney’s bier —
Till their stern forms before my mind arise:
Perhaps on wing of Poesy upsoar,
Full often dropping a delicious tear,
When some melodious sorrow spells mine eyes.
John Keats
When I have Fears that I may cease to be
WHEN I have fears that I may cease to be
Before my pen has glean’d my teeming brain,
Before high pil`d books, in charact’ry,
Hold like rich garners the full-ripen’d grain;
When I behold, upon the night’s starr’d face,
Huge cloudy symbols of a high romance,
And feel that I may never live to trace
Their shadows, with the magic hand of chance;
And when I feel, fair creature of an hour!
That I shall never look upon thee more,
Never have relish in the faery power
Of unreflecting love;–then on the shore
Of the wide world I stand alone, and think,
Till Love and Fame to nothingness do sink.
John Keats
John Keats’ last surviving letter to Fanny Brawne, August 1820
English readers, This text is in English after the video.
Olen kiinnostunut elämän puusta, nyt kirjoitan siitä miten se on jotenkin nyt tullut elämääni kiinnostuksen noustessa yhä enemmän. Sain vastikään Veli Martin Keitelin kirjan Väinämöisen puhuva puu Kabbala Kalevalassa -kirjan, ja se oli hyvin mielenkiintoista luettavaa. Sen mukaan suomella ja sumerilaisilla on paljonkin yhteistä, mm. kielemme. Paljon on samalta kuulostavia sanoja jotka jopa tarkoittavat samaa asiaa.
Tämä kirja pitää lukea varmasti useaan otteeseen että ymmärtää sitä. Se selittää maailmaa, maailman rakennetta monelta kantilta katsottuna. Kirjan takakannessa lukee näin: “Muinaisten egyptiläisten mukaan ihmisellä on henki Ba ja ruumis Ka. Useissa kielissä B ja V ovat yksi ja sama kirjain. Kalevala voidaan kirjoittaa “Ka-le-Ba-la”. Siellä Ka ja Ba yhdistetään, lyhyemmin sanottuna se on Ka-Ba-La, Kabbala. Kabbalaa, Kalevalaa ja suomenkieltä ei ole ennen katsottu tällä tavalla.”
En ole edes lukenut Kalevalaa kokonaan enkä ole rehellisesti sanoen ollut kauhean kiinnostunut lukea sitä, mutta se miten Veli Martin Keitel kertoo Kalevalasta ja muista myyteistä jotka suunnilleen tuntuvat kertovan samaa tarinaa eri nimin, niin olen alkanut kiinnostumaan Kalevalan lukemisesta jotta voisin samalla vertailla sitä muihin myytteihin.
En aio tehdä tästä suurempaa kirjareferaattia, vaan menen eteenpäin ja kerron missä kaikissa yhteyksissä elämänpuu on tullut esiin ihan tässä aivan kuukauden sisällä.
Elämän puu on putkahdellut eteeni moneen otteeseen eri muodoissaan. Kuten eilisessä blogimerkinnässä kerroin elämän puusta ja Xibalbasta, niin juuri tuo the Fountain -elokuva sai minut kiinnostumaan enemmän tästä aiheesta jälleen uudelleen.
Elämän puu on putkahtanut esiin myös toisissa elokuvissa. Sublime (-27)-leffassa naisella oli selkäänsä tatuointuna elämän puu joka odotti kesää, paljasoksainen puu. On myös Puu -niminen australialainen leffa, jossa perheen isä kuolee ja tytär alkaa kuvitella, että isän sielu asuu suuressa puussa. Tulossa on myös Tree of life -leffa pääosassa mm. Brad Pitt. Knowing -leffassakin lapset juoksevat suuren puun luokse. Pääosassa Nicholas Gace. Myös the Legend of the quardians: Quoardians of Ga’Huul -animaatiossa on jättiläismäinen puu jossa pöllöt elävät. Varmasti puu esiintyy jossain lasten saduissakin ja monessa eri muodossa eri elokuvissa ja kirjoissa, mutta nämä olivat tällaisia minulle tulleita viittauksia elämän puuhun tänä päivänä.
Kun tein Tree of life -videota, löysin elämän puun saamelaisen shamaanin noitarummusta, jossa keskellä on elämän puu jakamassa taivaan ja maan ja joka on ohjannut tärkeiden päätösten tekemisessä. Löysin myös kauniita kelttiläisiä elämän puita.
Ja tässä se video johon keräsin näitä kuvia / Here is my video Tree of life
Kirjoituksessani on affiliate -linkkejä, joiden kautta tehdyistä ostoista voin saada korvausta Amazonin yhteistyökumppanina. Tekstin jälkeen linkit. Kiitos jos tuet blogini tekemistä. There are Affiliate links, I may have compensation from purchace as Amazon associate. Thank you. Links after text.
Tree of life
I am interested in the tree of life, and now I write about how it is somehow now become an interest more and more. I just recently got Veli Martin Keitel’s book “the Talking tree of Väinämöinen Kabbalah Kalevala”-book, and it was very interesting reading. According to it the Sumerian and Finnish have a lot in common, for example. our language. Much of the same sounding words that mean the same thing even.
This book will be read several times if one wants to understand it. It explains the world, the global structure of the many points of view. On the back cover reads: “The ancient Egyptians, the people have the spirit of the Ba and the body of the Ka. In many languages, B and V are one and the same letter. Kalevala can be written as” Ka-le-Ba-la. “There’s Ka and Ba combined, briefly put it a Ka-Ba-La, the Kabbala.Kabbalah, the Kalevala and the Finnish language has never before been viewed in this way. “
I have not even read the Kalevala in a whole, and I have not been terribly interested in it , but it is interesting how Veli Martin Keitel says that the Kalevala and other myths seem to tell the same story in different names, so I’ve started an interest in reading the Kalevala, when I could at the same time to compare it to other myths.
I’m not going to make this a book summary, instead I’ll go ahead and tell you where the tree of life in all contexts have popped out over a month.
The Tree of Life has risen several times in various forms. As yesterday’s blog entry factor for the tree of life, and Xibalba, the Fountain -movie made me more interested in this subject once again.
Dreams of Movies 