Rauhan lintu…

.. lennätä eteenpäin tämä lintunen,

viemään rauhaa ja rakkautta maailmalle!

Read Full Post »

NOITARUMPU

Tässä eräs lyhyt tarinani

NOITARUMPU

– Kertomus kaksoisliekkien yhdistymisestä

I

Leila oli tehnyt noitarummun itse, vetänyt poronnahkan puukehikon ympärille ja maalannut kaikki kuvat; hirvi, ylijumala, metsästyksen haltija,  kota, aurinko, poro, lintu, rumpu, ukko ja noita, kaikki olivat nahalla ja niin sen kuului olla.
Mies ei voisi enää salata sydämensä liekkejä eikä tunteidensa paljoa häneltä tämän rummutuksen jälkeen.
Maaginen yö, kuutamo täytenä taivaalla ja aurinko myös korkealla yöttömässä Lapin yössä. Valo melkein kuin päivällä ja taika alkoi tuntua ilmassa sihisevänä ja surisevana äänenä ja kihelmöintinä iholla.
Rummutus alkoi hiljaisena mutta vääjäämättä hän alkoi lyödä lujempaa puolelta toiselle, puolelta toiselle, eteen ja taakse heiluen. Tummat hiukset valahtelivat kasvojen eteen ja luut hyppelivät rummun päällä sinne tänne.
Hurmio alkoi muuttua tiedoksi. Lintu ja susi oli kesytetty, eikä mikään estänyt hänen sydämensä liekkiä ojentautumasta rinnasta ulos. Se lähti etsimään sitä ainoaa miestä joka oli hänen liekkinsä kanssa sama, toinen osa häntä.
Jos se matkaisi toiseen maahan tai ulottuvuuteen, rinnakkaismaailmankaikkeuteen, hänen henkensä voisi tavata miehen, mutta hän voisi pysyä omassa maailmassaan rummuttamassa.
Hänen sielunsa osa vaeltaisi samalla kun hän istui poron taljan päällä. Hänen suustaan pääsee voimallista laulua, joikua ja hänen silmänsä ummistuvat samalla kun rummun piirrokset heräävät eloon.
Hänen palava sielunsa osa matkasi nyt korkealla, tuntureiden yllä. Peurat juoksivat vapaina yön valossa, linnut lehahtivat lentoon tuntiessaan hänen voimansa, hänen liekkinsä  vahvan läsnäolon. Sielu tiesi, että hänen toinen osansa oli kauempana kuin täällä jängällä tai kurussa, tuo toinen osa häntä.
Sielun täytyi lentää yhä korkeammalle ja niin se teki kaipuussaan. Jo liian kauan se on ollut erossa ikuisesta rakkaastaan. Nyt hän on valmis löytämään. Monia elämiä hän on käyttänyt itsensä etsimiseen ja tämä elämä on kuin valmistuminen koulusta. Nyt vihdoin ajan ja avaruuden halki lentäessään se tunsi toisen osansa kutsun.
Se oli huima tunne, kuin hänen oma kotinsa olisi ollut yhtä aikaa aina jossain olemassa ja nyt hän löytäisi sen.
Vauhti oli huima. Maa näkyi alapuolella vaihtelevina maisemina. Puita alkoi olla enemmän, kuuset ja koivikot, järvet ja joet. Maailma alkoi pimentyä etelään mennessä, mutta hänen toisen sielunsa valo alkoi tuikkia kuin majakan valo. Se oli vielä kaukana. Se ei ollut Suomessa, vaan se oli Englannissa. Maisemat muuttuivat ja hän tuli merelle. Edes meren ylittäminen ei vienyt kauan aikaa. Kotka lensi mukana hetken aikaa. Se kertoi olevansa yksi toisen osan voimaeläimistä.
Sielu jatkoi yli vanhojen aarniometsien ja valo hänen edessään alkoi loistaa kuin suuri tähti olisi pudonnut maahan. Toisen osan laulu oli kaunis, ihana, kutsuva.
Ja siellä se oli, hänen toisen osansa. Hänen nimensä sointui kauniina, Leonard. Niin kaunis, niin turvallinen. Sen tunnisti heti omakseen. Se kietoutui hänen ympärilleen ja sisälleen ja hetken aikaa he olivat yhtä. Leonard tunsi Leilan liekin kietoutuvan omaansa. Valot välkkyivät heidän ympärillään.
Rummutus lakkasi. Aikakin lakkasi olemasta. Ei aikaa ollut olemassakaan. Ja sitten sielu oli yhdessä hetkessä takaisin rummuttajassa joka nukahti syvään uneen.

II

Muutama vuosi kului.
Sielujen kohtaaminen oli aloittanut niiden fyysisten ilmentymien vähittäisen  valmistautumisen uuteen tapaamiseen, jälleennäkemiseen.
Sattumusten summa toi Leonardin Lappiin esiintymään ja lomailemaan mökille, joka oli samassa kylässä kuin Leila. Leila oli rummuttanut  miehen luokseen.
He kävelivät toisiaan kohti järven rannalla. Mies tunsi saman kuin  lähemmäs kaksi vuotta sitten. Tunne vyöryi hänen ylitseen aaltona joka peitti kaiken muun alleen. Aalto lävisti hänen kehonsa, mielensä ja sielunsa. Suuri ilo, onni ja autuus valtasi hänet päästä varpaisiin. Pulssi kohosi ja sykkivät vavahdukset saivat melkein häneltä jalat alta.
Tyttö tunsi samoja tunteita katsellessaan muutaman metrin päähän seisahtunutta miestä. He olivat parantaneet itsensä melkein ehjiksi ja yhdessä he parantuisivat kokonaan. Yhdessä he olivat kokonaisia ja voisivat parantaa muita.
He olivat tuosta hetkestä lähtien aina yhdessä. Kaikki oli kristallin kirkasta. Mitkään epäilykset eivät voineet olla heidän välillään koska he olivat samaa sielua. He olivat yhtä.

Leonard ja Leila lauloivat yhdessä. Leila kirjoitti ja maalasi, Leonard paransi ihmisiä. yhdessä he kokivat elämän uutena ja samalla ikiaikaisena tarinana. He olivat saapuneet sydämensä täyttymykseen ja sielunsa täydentymiseen.
Yhdessä ikuisesti.

K.J.R

Read Full Post »